#töissäsavonlinjalla: Ari Rajamäki

#töissäsavonlinjalla-postaussarjassa esittelemme Savonlinjan työntekijöitä eri toimipaikoilta ja työtehtävistä. Tänään esittelyssä on Savonlinjan henkilöstöjohtaja Ari Rajamäki. Millaisia asioita Arin työtehtäviin kuuluu ja mitä hän tekee vapaa-ajallaan? Lue siitä lisää alta!

Henkilöstöjohtaja Ari Rajamäki on ollut töissä Savonlinjalla viisi vuotta. Hänen työtehtäviinsä kuuluu paljon erilaisia henkilöstöasioita ja lisäksi tietosuojan, turvallisuuden ja IT:n vastuita sekä toimiminen Savonlinjan johtoryhmän jäsenenä. Arille on tärkeätä, että Savonlinja on kehittyvä ja konkreettisesti eteenpäin menevä yhtiö, jossa työkavereita on useita satoja tekemässä töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Työkaverit kuvaavatkin Aria yhteistyökykyiseksi ja positiiviseksi tyypiksi, jonka kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia. Arilla on aina pilkettä silmäkulmassa ja halua auttaa.

Ennen Savonlinjalle saapumista Ari on ehtinyt kerätä paljon työkokemusta erilaisista työpaikoista. Takana on pitkä upseerin ura merivoimissa ja Ari osaakin liikkua merillä suurillakin aluksilla. Ala kuitenkin vaihtui häntä motivoivaan henkilöstöjohtamiseen eri yrityksissä. Vuosien varrella hän on täydentänyt osaamistaan mm. opiskelemalla projektijohtamista, lakia ja on valmistunut myös yritysturvallisuusasiantuntijaksi.

Monipuolisen työn vastapainona vapaa-aika kuluu rentoutuen ja luonnossa liikkuen: valokuvaus, pyöräily, retkeily, simulaattorilentäminen, strategiasimulaatiot ja uusimpana melonta kaksikkokajakilla ovat hyviä keinoja rentoutua. Myös musiikki on lähellä sydäntä ja aikaa vietetään myös ison perheen parissa, johon kuuluu vaimo ja aikuisia lapsia.

Missä työskentelet?
Teen töitä kaikissa Savonlinjan toimipisteissä eri rooleissa töitä tekevien työkavereiden kanssa. Autolla liikun paljon, vaikka linja-autoa en olekaan kuljettanut, siihen ovat muut pätevämpiä.

Työtehtäväsi?
Tärkeimpänä painopisteenä on Savonlinjan esihenkilöiden ja muiden työntekijöiden tukeminen,  osaamisen ja yhteistyön lisääminen sekä tiedon jakaminen vastuualueeni asioista.  Esihenkilöiden ja luottamusmiesten kanssa käsitellään mm. TESin kiemuroita ja työsuhdeasioita, varikoilla käyn tekemässä laatuauditointeja ja  teen yhteistyötä työterveyshuollon kanssa. Minulla on hyvä tiimi, jonka kanssa hoituvat palkka- ja it asiat.

Parasta työssä?
Työssä parasta on  monipuolisuus, ihmisten kohtaaminen ja auttaminen. Koen onnistuneeni, kun Savonlinjan työntekijät onnistuvat työssään ja yritys kehittyy.

 Jos saisin olla päivän kuka tahansa, olisin?
 Olisin jääkiekkomaalivahti, rakkaudesta lajiin.

 

 

 

Aikataulut 11.8.2022 alkaen

Kesän liikenne vaihtuu syksyn aikatauluihin tänä vuonna kaukoliikenteessä ja suurimassa osassa paikallisliikenteitä torstaista 11.8. alkaen. Alta näet koottuna liikennöimiemme vuorojen liikennöinnin yhteysväleittäin.

Kaukoliikenne

Joensuu-Kuopio

Joensuun liikennöintialue

W = walttiliikenne, vuoroilla käytössä kaikki waltin lipputuotteet
Joensuu-Ilomantsi W
Joensuu-Eno-Lieksa W
Joensuu-Heinävaara-Kiihtelysvaara W
Joensuu-Polvijärvi W
Joensuu-Outokumpu
Joensuu-Hammaslahti-Rääkkylä
Joensuu-Kitee-Savonlinna
Joensuu-Nurmes-Valtimo/Koli
Rääkkylä-Kitee

Savonlinnan liikennöintialue

Savonlinnan paikallisliikenne
Savonlinna-Enonkoski
Savonlinna-Kerimäki

Kuopion liikennöintialue

Linja 61 Kuopio-Nilsiä-(Tahko)-(Nurmes)
Linja 74 Sotkanniemi-Kuopio
Linja 75 Kurkimäki-Kuopio
Linja 82 Vehmersalmi-Kuopio
Linja 83-86 Vehmersalmen ja Riistaveden sisäiset yhteydet

Lappeenrannan liikennöintialue

Lappeenrannan paikallisliikenne

Joukkis-liput

Pohjois-Savon alueen Joukkis-matkalipuista ja niiden käyttöpaikoista voit lukea lisää täältä.

Huomioithan, että tällä sivulla näkyvät aikataulut eivät päivity, mikäli aikatauluihin tehdään muutoksia. Tarkista ajantasaiset aikataulut aina ennen matkaasi. Kaukoliikenteen aikataulut löydät Matkahuollon aikatauluhausta ja paikallis- ja lähiliikenteet löytyvät kunkin joukkoliikenteen omilta sivuilta.

 

Festaribussilla Ilosaarirockiin!

Ilosaarirock järjestetään Joensuussa 15.-17.7.2022! Festareilla nähdään tänä vuonna suuri kattaus niin kotimaisia kuin ulkomaisia suosikkeja.

Savonlinja järjestää tänä vuonna festarikuljetukset Kuopiosta ja Jyväskylästä!

Vuorot:

Perjantaina 15.7.
Kuopio-Joensuu klo 12.00-13.50
Jyväskylä-Pieksämäki-Varkaus-Joensuu klo 11.05–14.15

Lauantaina 16.7.
Kuopio-Joensuu klo 11.00-12.50

Maanantaina 18.7.
Joensuu-Kuopio klo 10.00-11.50
Joensuu-Varkaus-Pieksämäki-Jyväskylä 11.00–14.10

Lippujen hinnat:
Kuopio-Joensuu ja Joensuu-Kuopio 25 €/vuoro
Jyväskylä-Joensuu ja Joensuu-Jyväskylä 20 €/vuoro
Pieksämäki-Joensuu ja Joensuu-Pieksämäki 15 €/vuoro
Varkaus-Joensuu ja Joensuu-Varkaus 15 €/vuoro

Varmista paikkasi ostamalla liput etukäteen Matkahuollon verkkosivuilta tai Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta.

 

 

Hyppää oopperakuljetusten kyytiin!

Kahden kesän tauon jälkeen pääsemme jälleen nauttimaan Savonlinnan Oopperajuhlista! Tänä vuonna Oopperajuhlia vietetään heinäkuun ajan 1.-31.7.2022.

Tuttuun tapaan oopperabussimme kiertää Savonlinnan useiden hotellien kautta ja kyyditsee vieraat Olavinlinnan lähistölle. Bussi kulkee kaikkina esitysiltoina, paitsi sunnuntaisin.

Oopperabussi aikataulu/reitti

18:00 Kylpylähotelli Casino ja Vuorilinna / Spa Hotel Casino and Vuorilinna
18:15 Hotelli Pietari Kylliäinen / Pietari Kylliäinen Hotel
18:20 Hotelli Totti /Tott Hotel
18:20 Hotelli Seurahuone / Seurahuone Hotel
18:30 Olavinlinna / Olavinlinna Castle, Linnankatu stop.

Paluumatka alkaa Olavinlinnan luota, Linnankadun tilausajopysäkiltä 15 minuuttia esityksen jälkeen. Bussi kulkee kaikkina esitysiltoina, paitsi sunnuntaisin.

Hinnat

10 € / henkilö, meno-paluu / 10 € per person, return
6 € / henkilö, suunta / 6 € per person, single

Autoon voi nousta ilman ennakkoilmoittautumista. Ennakkotieto tarvitaan vain yli 10 hengen ryhmistä.

Aikataulu PDF-muodossa.

 

Liikennöinti ja asiakaspalvelun aukioloajat juhannuksena

Juhannuksen aikaan vuoroja liikennöidään poikkeusaikatauluin.

Liikenteen poikkeukset

Alta näet liikenteen poikkeukset liikennöimillemme kaukoliikenteen vuoroille ja Joensuun alueen lähiliikenteeseen. Paikallisliikenteiden juhlapyhäliikenteen poikkeukset voit tarkistaa kunkin kaupungin omilta verkkosivuilta.

To 23.6. – Torstailiikenne ja erilliset P-vuorot

Pe 24.6. – Lauantaivuorot klo 13 saakka, lisäksi alla olevat

klo 15.00 Joensuu – klo 18.00 Savonlinna
klo 15.10 Joensuu – klo 16:05 Polvijärvi
klo 15.10 Joensuu – klo 16:40 Ilomantsi
klo 15.10 Pkks Joensuu – 15.20 Joensuu – klo 17:05 Lieksa
klo 15.10 Joensuu –  klo 17.40 Valtimo

La 25.6. ei liikennöintiä

Su 26.6. S- ja SS-vuorot

Liput juhannuksen vuoroille voit ostaa jo etukäteen Matkahuollon verkkosivuilta tai Reitit ja liput -mobiilisovelluksesta.

Asiakaspalvelun aukioloajat

Pe 24.6. asiakaspalvelumme on suljettuna

 

 

Hinnanmuutos lähiliikenteen vuoroilla

Alla oleville Pohjois-Savon ELY-keskuksen hallinnoimille vuoroille astuu voimaan noin 10 % hinnankorotus koskien aikuisten ja lasten kertalippuja.

Muutos on voimassa maanantaista 6.6.2022 alkaen.

Yhteysvälit/vuorot

Savonlinna-Enonkoski -yhteysväli

Outokumpu-Kuopio
Klo 6.05 – 7.40

Kuopio-Outokumpu
Klo 14.10 – 15.55

Joensuu-Hammaslahti-Rääkkylä -yhteysväli

Kilometrihinnasto

Hinnasto 6.6.2022 alkaen

 

 

Liikenne kesällä 2022

Olemme keränneet alle liikennöimiemme vuorojen aikataulut kesälle 2022.
Voimassaoloajat voivat vaihdella kaupungeittain, tarkistathan voimassaoloajat aikataulusta.

Joensuu Kuopio -yhteysväli

Joensuu-Outokumpu-Kuopio

Lappeenrannan liikennealue

Lappeenrannan paikallisliikenne 

Savonlinnan liikennealue

Savonlinnan paikallisliikenne
Savonlinna-Enonkoski -väli
Savonlinna-Kerimäki -väli 

Joensuun seudun lähiliikenne

Joensuu-Ilomantsi
Joensuu-Polvijärvi
Joensuu-Hammaslahti-Rääkkylä
Joensuu-Kitee-Savonlinna
Joensuu-Nurmes-Valtimo/Koli
Joensuu-Heinävaara-Kiihtelysvaara
Joensuu-Eno-Lieksa
Joensuu-Outokumpu

Kuopio Vilkku-liikenne

Linja 61 Kuopio-Nilsiä-(Tahko)-(Nurmes)
Linja 74 Sotkanniemi-Kuopio
Linja 75 Kurkimäki-Kuopio
Linja 82 Vehmersalmi-Kuopio 

Turku

Föli kesäaikataulu 25.4.-25.9.2022

HSL

HSL-liikenteen aikataulut

Huom! Tälle sivulle eivät päivity mahdolliset muutokset aikatauluihin. Suosittelemme tarkistamaan mahdolliset päivitetyt tiedot myös kunkin kaupungin tai joukkoliikenteen verkkosivuilta mahdollisten päivitysten varalta. 

Hinnastot

Joensuu-Outokumpu-Kuopio
Joensuun liikennealue (Waltti-alueen ulkopuolinen liikenne)
Joensuun Waltti-hinnastot

 

 

 

Juhlapyhäliikenne kevät 2022

Kevään juhlapyhien aikana liikennöimme poikkeusaikatauluin. Kaukoliikenteen poikkeusaikataulut näet alta. Paikallis- ja lähiliikenteiden vuorojen poikkeukset näet kunkin kaupungin tai joukkoliikenteen omilta verkkosivuilta.

Kuopio-Joensuu -yhteysväli


Pääsiäinen
Kiirastorstai 14.4., To-vuorot
Pitkäperjantai 15.4., S-vuorot
Lauantai 16.4., L-vuorot
Pääsiäissunnuntai 17.4., S-vuorot
Pääsiäismaanantai 18.4., S- ja SS-vuorot

Vappu
Ei poikkeuksia liikennöinnissä

Helatorstai
Keskiviikko 25.5. K-vuorot
Helatorstai 26.5., S-vuorot
Perjantai 27.5., P-vuorot
Lauantai 28.5., L-vuorot
Sunnuntai 29.5., S- ja SS-vuorot

Sähköbussit Savonlinnan paikallisliikenteeseen

Syksyllä 2021 Savonlinja voitti Savonlinnan paikallisliikenteen liikennöinnin kilpailutuksen vuosille 2022-2029. Vuodesta 2023 eteenpäin liikennöinti alkaa sähköbusseilla, joiden käyttöönottoa on valmisteltu jo pidemmän aikaa. Yhdessä yrityksen johdon kanssa projektia on vienyt eteenpäin Savonlinjan fleet manager Esa Murtonen.

Bussivalinnasta käytiin keskusteluja seitsemän eri valmistajan kanssa, joista päädyttiin Volvon 7900E -sähkölinja-autoihin.
Volvon tarjoama paketti oli kokonaisvaltaisesti vaihtoehdoista juuri meille sopivin. Savonlinjan lisäksi myös kilpailijamme ovat tehneet isot tilaukset Volvon sähkölinja-autoista meidän kauppojemme jälkeen, joten mielestäni se vain korostaa tekemäämme kartoitusta Volvon laadusta”, kertoo Murtonen.

Sähköbussien tilaaminen ei eroa kovinkaan paljoa perinteisen linja-auton tilaamisesta, mutta projektiin liittyy paljon muita huomioon otettavia asioita. Kalustovalinnassa erityisesti sähköbussien toimintasäde on rajoittava tekijä, joka vaikuttaa tilattavassa autossa mm. akuston kokoon. Tietyillä valmistajilla akuston koko onkin yksi tarjoajien määrää pienentävä tekijä. Tällä hetkellä myös esimerkiksi telisähkölinja-autojen valmistajien määrä on erittäin pieni.

Kaluston lisäksi suurimpana tekijänä projektissa on ollut bussien latausinfran valinta. Latausinfran kartoituksessa tulee huomioida mm. autojen lataustarve ja tarvittavan lataustehon määrä latauspistettä kohden. Myös sähköliittymän riittävyyden, tai uuden liittymän hankinnan kartoitus kuuluu latausinfran hankintaan. Lisäksi henkilökunnan tarvitsema perehdytys tulee suunnitella ja järjestää ajoissa etukäteen.

Projektissa on monia tärkeitä tekijöitä, jotka vaativat tarkkaa selvitystyötä ja pitkiä tilausaikoja. ”Nopeallakin aikataululla toteutettuna on hyvä varautua sähkölinja-autojen tapauksessa kokonaisuudessaan vähintään vuoden projektiin”, kertoo Murtonen.

Savonlinjan matkaa sähköbussien käyttöönottoon voit seurata jatkossa myös Facebookin ja Instagramin kautta.