Vinkit bussimatkustamiseen!

Reissuun lähdössä? Kokosimme hiihtoloman matkaajille vinkkejä bussimatkoille.

Osta lippu jo etukäteen! Mikäli mahdollista, suosittelemme lipun ostamista vuorolle jo etukäteen. Etukäteen ostettu lippu nopeuttaa vuoron liikkeellelähtöä ja vähentää kontaktia kuljettajan kanssa. Savonlinjan vuoroille liput voit ostaa Matkahuollon verkkosivuilta tai Reitit ja Liput -mobiilisovelluksesta.

Saavu pysäkille ajoissa. Muuttuvat liikenneolosuhteet voivat vaikuttaa myös vuorojen aikatauluhin. Aikatauluissa näkyvät välipysäkkien aikataulut ovat noin-aikoja, jotka voivat vaihdella suuntaan tai toiseen.

Näy myös pimeällä. Iltaisin pimeä voi yllättää ja kuljettajan on vaikea nähdä pysäkillä odottavia matkustajia. Kun näet bussin lähestyvän pysäkkiä, heiluta kädessäsi heijastinta tai esimerkiksi puhelimen taskulampun valoa, jotta kuljettaja havaitsee sinut pysäkillä.

Nauti matkasta! Matka on yhtä tärkeä kuin määränpää. Nauti matkastasi, oli se sitten pitkä tai lyhyt. Hyvää ajanvietettä bussimatkalle on esimerkiksi musiikin tai äänikirjan kuuntelu kuulokkeilla.

Ethän jättänyt mitään bussiin? Varmista poistuessasi vuorolta, että kaikki tavarasi ovat mukana. Mikäli jotakin kuitenkin unohtuu, voi löytötavaroita kysellä asiakaspalvelun sähköpostista [email protected] tai puhelimitse 015 7600 700.

Tervetuloa kyytiin lemmikit! Vuoroillemme ovat tervetulleita myös lemmikit. Mikäli matkustat lemmikin kanssa, pyrithän sijoittumaan auton takaosaan. Tällöin lemmikistä mahdollisesti aiheutuva haitta minimoituu. Lisäohjeita lemmikin kanssa matkustamisesta löydät täältä.

Lapsi yksin bussimatkalla? Yksin matkustavalle lapselle voit tulostaa mukaan lapsipassin. Lue lapsipassin käytöstä lisää täältä.

Nousiko mieleesi vielä lisää kysyttävää? Voit olla kysymyksissä asiakaspalveluumme yhteydessä sähköpostiin [email protected]

 

Olemme laatu- ja ympäristösertifioitu liikennöitsijä

Savonlinja Oy’lle on myönnetty ISO-9001 ja ISO-14001 laatu- ja ympäristösertifikaatit. Sertifikaatin myötä haluamme kertoa asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme olevamme vastuullinen toimija laatu- ja ympäristöasioissa.

”Olemme hyvin tyytyväisiä henkilöstömme sitoutumiseen laatu- ja ympäristötyössä. Tuloksena olemme saaneet yrityksessämme jo pitkään käytössä olleen laatu- ja ympäristöjärjestelmälle sertifioinnin myötä julkisen tunnustuksen sen luotettavuudesta ja toimivuudesta. Uskomme, että tämä edesauttaa kilpailukykyisyyttämme jatkossa.”

ISO-9001 laatu- ja ISO-14001 ympäristösertifikaatti on kansainvälisesti tunnistettu merkki laadusta ja vastuullisuudesta. Sertifiointi on ulkopuolisen sertifiointeja suorittavan tahon varmistus siitä, että yritys toimii näiden ISO-standardien mukaisesti.

 

Joulunajan aukioloajat ja liikennöinti

Asiakaspalvelun aukioloajat

Jouluaatto 24.12., suljettu

Muina aikoina asiakaspalvelumme on avoinna normaaliin tapaan arkipäivisin klo 8-16. Tavoitat meidät sähköpostilla [email protected] tai puhelimitse 015 7600 700.

Muutokset vuorojen liikennöinnissä

Kaukoliikenteen vuoromuutokset joulun aikaan löydät täältä.
Lähi- ja paikallisliikenteen vuorojen osalta liikennöinnin voit tarkistaa helposti myös Matkahuollon matkahausta, tai joukkoliikenteen omilta verkkosivuilta.

Iloista joulunaikaa toivoo Savonlinjan väki!

Jatkoa Savonlinnan paikallisliikenteessä

Savonlinnan kaupungin paikallisliikenne kilpailutettiin uudelleen alkusyksystä 2021, kun aikaisemman liikennöintisopimuksen voimassaoloaika päättyy vuoden loppuun mennessä. Savonlinja on liikennöinyt Savonlinnan paikallisliikenteessä jo useamman vuoden ajan.

Savonlinnan kaupungin tekninen lautakunta julkaisi tiistaina 12.10. kilpailutuksen tulokset, joiden mukaisesti Savonlinja jatkaa liikennöintiä Savonlinnan paikallisliikenteessä myös vuodesta 2022 eteenpäin. Vuodesta 2023 alkaen paikallisliikenteeseen otetaan käyttöön sähköbussit.

Paikallisliikenteen sähköbussien käyttöönottoa ja siihen liittyviä muutoksia voit seurata tulevaisuudessa myös Savonlinjan Facebookissa ja Instagramissa. Pysy kuulolla!

Tervetuloa kyytiimme Savonlinnan paikallisliikenteen vuoroille myös jatkossa!

 

 

Loppuvuoden juhlapyhäliikenne

Loppuvuoden juhlapyhinä liikennöimme kaukoliikenteen vuoroilla alla näkyvien poikkeusten mukaisesti:

Kuopio-Joensuu -yhteysväli*

Pyhäinpäivä
La 6.11., S-vuorot
Su 7.11., S- ja SS-vuorot

Itsenäisyyspäivä
Su 5.12, S-vuorot
Ma 6.12., S- ja SS-vuorot

Joulu
To 23.12., To-vuorot
Pe 24.12., L-vuorot klo 13 saakka
La 25.12., ei liikennettä
Su 26.12., S- ja SS-vuorot

Vuodenvaihde 2021-2022
La 1.1., S-vuorot
Su 2.1., S- ja SS-vuorot

Loppiainen
To 6.1., S-vuorot
Pe 7.1., P-vuorot
La 8.1., L-vuorot
Su 9.1., S- ja SS-vuorot

*Tässä ilmoitetut poikkeukset koskevat ainoastaan Savonlinjan kaukoliikenteen vuoroja välillä Kuopio-Joensuu. Outokumpu-Kuopio ja Outokumpu-Joensuu ja muut Pohjois-Karjalan -alueen lähiliikenteen vuorot liikennöidään pääsääntöisesti lauantaina 24.12. klo 13 saakka. Tarkistathan vuorojen päiväkohtaisen liikennöinnin vielä Matkahuollon aikatauluhausta ennen matkaa.

 

 

Tule meille työkaveriksi!

Savonlinja on Suomen elämänmakuisin bussiyhtiö. Palveluksessamme työskentelee noin 500 linja-autoliikenteen ammattilaista – nyt etsimme uutta työkaveria!

KIINTEISTÖASIANTUNTIJA

Etsimämme työkaveri on oma-aloitteinen, tarkka ja palveluhenkinen. Hyvien vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaitojesi avulla tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Tulevalta työkaverilta toivomme soveltuvaa kiinteistöalan koulutusta (esim. amk).

Vastaat yrityksemme kiinteistöjen ylläpidon järjestämisestä, hallinnoinnista sekä kiinteistöjen hankinnasta, myynnistä ja vuokrauksesta. Ensisijainen työntekopaikkasi on Mikkeli, voit tehdä myös soveltuvasti hybridityötä. Koska kiinteistöjä on eri paikkakunnilla, kykenet myös liikkumaan tarvittaessa. Voit olla uusi tai kokenut ammattilainen.

Tarjoamme Sinulle vakituisen työsuhteen, monipuolisia tehtäviä ja kehittymismahdollisuuksia modernissa työympäristössä.

Lisätietoja antaa talousjohtaja Hanna Ritvanen, puh. 050 534 9901. Tavoitettavissa 8.11.2021 klo 13.00–15.00 ja 16.11.2021 klo 09.00–11.00.

Jos kiinnostuit, laita hakemuksesi osoitteessa sähköpostitse [email protected].
Muista laittaa mukaan vapaamuotoinen hakemuksesi sekä ansioluettelo ja palkkatoive viimeistään 21.11.2021.

Savonlinja Oy uusii johtoaan

Perinteikäs suomalainen perheyritys on uudistanut johtoaan.

Yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty aikaisemmin liiketoimintapäällikkönä toiminut Harri Leskinen. Leskinen on kokenut alan ammattilainen, joka on tehnyt yhtiössä pitkän uran.

Uuteen hallitukseen on nimitetty puheenjohtajaksi Vesa Silaskivi sekä jäseniksi Hannu Hervos ja Kai Honkanen. Silaskivellä ja Hervoksella on laaja kokemus johtotehtävistä eri toimialoilla. Honkanen on toiminut yhtiön toimitusjohtajana ja hallituksessa.

Valinnoilla halutaan uudistaa yhtiötä – perinteitä arvostaen. ”On hieno asia, että pystymme saamaan uutta osaamista yhtiöön ja aikaisempi tietotaito säilyy edelleen toiminnassa”, toteaa Harri Leskinen.

Yhtiö kiittää Kai Honkasta, jonka johdossa on kehitetty mittavasti niin yrityksen brändiä, strategiaa kuin rakenteita. ”Nyt on luotu hyvä pohja uudelle toimitusjohtajalle jatkaa työtä yhtiön kehittämiseksi”, kommentoi Honkanen.

 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Harri Leskinen, 040 162 1171.

 

 

Kouluttaudu kuljettajaksi ja työllisty Savonlinjalle!

Yhteistyössä TE-toimiston kanssa järjestämme Joensuussa työllistymiseen tähtäävän RekryKoulutuksen. Koulutuksen tavoitteena on oppia linja-autonkuljettajan ammatti niin, että selviytyy itsenäisestä kuljettajan työtehtävissä. Koulutus alkaa 27.12.2021.

Tavoitteena on, että koulutuksen jälkeen opiskelijat työllistyvät palvelukseemme Suomen elämänmakuisimpien linja-autonkuljettajien joukkoon, henkilöliikenteen ammattilaisiksi. Työllistyminen on mahdollista Pohjois-Karjalassa, mm. Joensuussa, Lieksassa, Nurmeksessa, Ilomantissa ja Kiteellä.

Koulutuksesta voit lukea lisää täältä.

Koulutuksen infotilaisuus järjestetään TE-livelähetyksenä 4.11. klo 14. Tällöin kuulet lisää koulutuksen sisällöstä ja tavoitteista, sekä kuinka koulutukseen haetaan. Lähetyksessä koulutuksesta kertovat Savonlinjan liikenne-esimies Mikko Palviainen ja kuljettaja Jaakko Paakkinen, sekä kouluttajan toimiva Jouni Bergroth Cap Pro Academysta ja Mervi Ryynänen Pohjois-Karjalan TE-toimistosta.

Voit lähettää ennakkokysymyksiä livelähetystä varten ja lukea lisää täältä.

 

Kilpailuviraston esitys Turun joukkoliikenteen kilpailun rajoittamisesta

KKV on tänään antanut markkinaoikeudelle esityksen Turun Linja-autoilijain Osakeyhtiön (TLO Oy) osakasyhtiöille määrättävästä kilpailuoikeudellisesta seuraamusmaksusta osallistumisesta epäiltyyn kilpailulain vastaiseen yhteistarjoukseen liittyen Turun linja-autoliikenteen tarjouskilpailuihin 3/2013 ja 1/2014. Savonlinja Oy:n osalta KKV on esittänyt 153.588 euron suuruista seuraamusmaksua. 

Savonlinja Oy:stä tuli TLO:n pienosakas vuonna 1996 tehtyjen yrityskauppojen seurauksena, jolloin Savonlinja Oy osti Turusta kolme linja-autoalan yritystä. Savonlinja Oy:n tulo Turkuun johtui halusta laajentua uusille alueille ja kasvattaa liiketoimintaa, mihin katsoimme vuonna 1998 alkavien julkisten kilpailutusten antavan hyvät mahdollisuudet.  

Savonlinja Oy voitti Turun ensimmäisen kilpailun miltei kokonaisuudessaan ja siitä lähtien olemme kasvattaneet itsenäisesti kilpailuihin osallistuen liikennettämme Turussa 20:stä autosta lähes 100:n auton liikenteeseen. 

Savonlinja Oy katsookin merkittävästi edistäneensä sekä lisänneensä kilpailua Turun seudulla vuodesta 1996 alkaen tähän päivään. Vaikka Savonlinja Oy onkin ollut yrityskauppojen seurauksena TLO:ssa pienosakkaana mukana vuoden 2020 kevääseen saakka, olemme osallistunut itsenäisesti Turun seudun joukkoliikenteen kilpailutuksiin jättämällä omia tarjouksia niistä kohteista, jotka ovat olleet oman liiketoimintamme kehittämisen näkökulmasta järkeviä. 

Savonlinja Oy katsoo, ettemme ole ollut osallisena kilpailulain vastaiseen menettelyyn Turun seudun joukkoliikennekilpailutuksissa. Savonlinja Oy korostaa, että linja-autoliikennettämme on harjoitettu kaikkia lakeja ja viranomaisten ohjeita noudattaen ja että tällä tavoin toimimalla olemme kyenneet itsenäisesti kasvattamaan liiketoimintaamme Turun seudulla. Näin ollen katsomme, että  KKV:n seuraamusmaksuesitys perustuu virheelliseen tulkintaan Savonlinja Oy:n osallistumisesta TLO:n toimintaan ja on siten aiheeton.  

Asian käsittelyä tullaan jatkamaan markkinaoikeudessa.