Uutiset

Varautuminen koronavirusepidemiaan (COVID-19)

Varautuminen koronavirusepidemiaan (COVID-19)

Olemme Savonlinjalla ryhtyneet toimenpiteisiin ja ohjeistaneet henkilökuntaamme koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Seuraamme toimenpiteissämme THL:n ja viranomaisten ohjeistuksia sekä suosituksia. Näihin kuuluvat mm. linja-autojen siivouksen tehostaminen, sillä koronavirus covid-19 leviää ihmisten välisessä kontaktissa ja pyrimme vähentämään sitä olemassa olevin keinoin. Erityistä huomiota kiinnitetään pintoihin, jotka ovat alttiina ihmisten kosketukselle matkan aikana.

Pyydämme matkustajia huomioimaan hyvästä käsihygieniasta ja yskimisestä annettuja ohjeita sekä välttämään koskemasta tartuntapintoja paljain käsin (pysäytysnapit, tartuntakahvat, -tangot jne.) Kaukoliikenteen busseissamme pidämme toistaiseksi kaksi penkkiriviä kuljettajan takaa varattuina. Tällä toimenpiteellä minimoimme kuljettajan lähikontaktit.

Matkan maksamisessa suosittelemme käteisen rahan sijaan ennakkoon Meejo-verkkokaupasta tai Meejo-mobiilisovelluksesta ostettua lippua tai matkakorttia.

Liikenteessä toimintamme jatkuu normaalisti ja pyrimme omalta osaltamme huolehtimaan yhteiskunnan toiminnassa pysymisestä poikkeustilanteesta huolimatta. Seuraamme tilanteen kehittymistä jatkuvasti, mahdollisista liikennöinnissä tapahtuvista muutoksista tiedotamme erikseen.

Kevään matkat -25%

Bussin kautta kevään rientoihin!

Savonlinjalla on nyt kevättä rinnassa ja sen kunniaksi meejolaiset matkustavat Savonlinjan kaukoliikenteen vuoroilla -25% alennuksella maanantaista torstaihin, kun liput on ostettu verkkokaupasta tai Meejo-mobiilisovelluksesta. Lippuja voi ostaa minä tahansa viikonpäivänä, mutta matkustuspäivän tulee olla ma, ti, ke tai to. Osto- ja matkustusaika 2.3.-30.4.2020.

Alennuksen voi hyödyntää kaksi kertaa ja se lasketaan ostoskorin kalleimmasta lipusta. Alennus ei voi laskea lipun hintaa alle yhden euron.

Tervetuloa kyytiin!

Kaukoliikennemuutokset 22.4. alkaen

Joihinkin kaukoliikenteen vuoroihimme on tulossa muutoksia kevään aikana.
22.4.2020 alkaen alla näkyvät vuoromme liikennöidään seuraavasti:

Kotka – Karhula
M-S 13:10 – 13:30, ajopäivämuutos 22.4. alkaen

Karhula – Kotka
M-S 13:30 – 13:50, ajopäivämuutos 22.4. alkaen

Kotka – Loviisa – Porvoo – Helsinki
M-P+ 13:15 – 16:30, aikataulu-, sekä aikataulukausimuutoksia 22.4. alkaen

Kotka – Karhula – Helsinki
S+ 8:00 – 10:25, ajopäivä- ja aikataulukausimuutos 22.4. alkaen

Kotka – Karhula – Loviisa – Porvoo – Helsinki
S 11:00 – 13:35, reittimuutos 22.4. alkaen
M-P+ 9:30 – 12:05, uusi vuoro 22.4. alkaen

Liput muuttuneille vuoroille ostat edullisimmin jo etukäteen verkkokaupastamme tai Meejo-mobiilisovelluksesta.

Savonlinja ja Kamua strategiseen markkinointiyhteistyöhön

Bussiyhtiö Savonlinja ja markkinointi- ja viestintätoimisto Kamua ovat solmineet strategisen markkinoinnin kumppanuussopimuksen. Yhteistyöllä vauhditetaan perinteikkään, mutta vahvasti uudistuvan Savonlinjan kasvutavoitteita. Taustalla ovat Savonlinjan brändiuudistus 2016, uusi liiketoimintastrategia 2019-2024 sekä joulukuussa 2019 lanseerattu Meejo-palvelu, jonka kautta voi ostaa mm. kaukoliikenne-, paikallisliikenne-, elämys-ja työmatkoja sekä erilaisia tapahtumakuljetuksia.

– Meille uusi vuosikymmen on vahvaa uudistumisen aikaa. Valitsimme Kamuan markkinoinnin kumppaniksemme, sillä vakuutuimme heidän raikkaista ideoistaan sekä tiimistä, josta saamme kaiken tarvittavan markkinointimme tueksi, kertoo Savonlinjan toimitusjohtaja Kai Honkanen.

Savonlinjan tavoitteena on keskittyä uusasiakashankintaan sekä brändien tunnettuuden kasvattamiseen. Yhteistyössä hyödynnetään Kamuan kumppanuusmallia, joka tuo joustavan, mutta tehokkaan moniammatillisen tiimin asiakkaan arkeen. Savonlinjan markkinointitarpeet ovat monimuotoisia ja sisältävät mm. sisältömarkkinointia, sosiaalisen median ratkaisuja, visuaalista suunnittelua, uusia konsepteja sekä printtimainontaa.

– Kamua on saanut selkeät kasvutavoitteet eri liiketoiminta-alueille, joita lähdemme taklaamaan markkinoinnin keinoin. Savonlinjan huipputiimin ja Mediatalo Keskisuomalaisen laajan erityisosaamisen yhdistelmällä tavoitteiden saavuttamiseen on selkeä polku. Savonlinjalla on hieno tarina perheyrittäjyydestä nyt jo kolmannessa polvessa. Olemme otettuja päästessämme osaksi tulevaa kasvutarinaa, avaa Kamuan yksilönjohtaja Jaakko Pernu.

Ensimmäinen yhteistyökampanja vauhdittaa Meejo-palvelun valtakunnallista lanseerausta.

Lisätietoja:

Kai Honkanen, toimitusjohtaja, p. 040 8430545, Savonlinja Oy
Jaakko Pernu, yksikön johtaja, p. 040 758 84 98, Kamua Oy